lauantai 31. joulukuuta 2016

Tilinpäätös 2016

Nyt on aika tarkastella miten kävi vuonna 2016. Kuten aiemmin olen maininnut, minulla ei ollut tavoitteita asetettuna menneelle vuodelle.

Nettovarallisuus vuoden 2016 lopussa on 159 102,45 €. Joka on 29 714,54 € enemmän kuin vuoden 2015 lopussa, kasvua tuli 22,97 %.

Vuosi meni ihan hyvin ilman tavoitteita ja parin edellisen heikon vuoden jälkeen tämä tulos on huomattava parannus.



Mitä tapahtui sijoitusrintamalla vuoden 2016 aikana

  • Sijoitusasunto #2 valmistui ja vuokrattu
  • Sijoitusasunto #3 ostettu ja vuokrattu
  • Sijoitusasunto #4 ostettu
  • S-osuuksia ostettu
  • Pieni summa Lainasto Oy:n osakkeisiin
Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2017.

torstai 29. joulukuuta 2016

Suunta hukassa, tavoitteet selkeät

Vuoden viimeisiä päiviä jo vietetään ja tavoitteet tulevalle vuodelle on selkeät. Tuntuu kuitenkin, että suunta tulevaisuuteen on hukassa, haaveilen viikon löhölomasta aurinkoon ensi vuoden alkupuolelle vaikka tiedossa on jo viikonloppureissu Tsekkeihin alkuvuodesta ja kesällä viikko Tanskassa.


Suurin suunnitelma mitä nyt mieleen tuli olisi kuitenkin parin-kolmen kuukauden reissu Aasiaan vuodelle 2018, tämä tulisi jo rokottamaan nettotuloja huomattavasti, kun joutuisi töistä ottamaan ylimääräistä lomaa, lennot, majoittumiset ym. ja kaikki 4 hengelle. Joutuu vähän laskeskelemaan ja suunnittelemaan asiaa. Kesä ei edes ole paras aika reissata, mutta kouluikäisten (tai esikouluikäisten) kanssa reissaaminen ei ole niin helppoa muuhun vuoden aikaan.

Ehkä tässä nyt vaan pää sekoilee revityn viisaudenhampaan takia ja kaikki viisaus on hukassa toistaiseksi.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

S-ryhmän osuuksia ostamassa

Näiden osuuksien ostamisesta on saanut lukea monta erilaista tarinaa, joillekin tapahtuma on ollut hyvin helppo ja nopea, toisilla on aikaa kulunut reippaasti enemmän kun pitää tulostella papereita ja jopa 100€ maksut suorittaa jokaisesta osuudesta erikseen.

No, tänään menin vaimon ja pojan kanssa S-pankkiin aikeena ostaa minulle ja vaimolle molemmille 12 osuutta ja pojalle 13 osuutta. Asiakaspalvelija totesi, että pitää täyttää paperinen hakemus jokaisesta, eli yhteensä 37 hakemusta. Kysyin häneltä oletko tosissasi, vastaus kuului "kyllä, näin meille on ohjeistettu". Ihmettelin asiaa ja toin perheen takaisin kotiin.


Ajoin seuraavaan Prismaan ja menin siellä S-pankin palvelupisteelle ja kysyin asiaa, jossa virkailija ihmetteli toisessa paikassa saamaani palvelua. Hän ei ollut koskaan kuullut, että pitäisi täyttää paperihakemukset, koska virkailija joutuu joka tapauksessa naputtelemaan tiedot koneelle. Hän teki minulle 12 osuuden paperit noin 20 minuutissa ja maksoin kaikki kerralla. Enkä ollut päivän ensimmäinen osuuksien tankkaaja.

Pitää sitten huomenna vielä mennä vaimon ja pojan kanssa hommaamaan osuudet myös heille. Sain mukaani myös paperin joka helpottaa alaikäiselle osuuksien ostamista.

Nyt itselläni on 13 osuutta taskussa, osinkoja odotellessa.

Päivitys 29.12.2016: Nyt myös vaimolla ja pojalla 13 osuutta, noin 20 minuuttia meni per henkilö.

Vuoden 2017 tavoitteet

Sijoitukset / varallisuus

  • Kaikki 4 sijoitusasuntoa vuokrattuna
  • Rahoitusjärjestely mahdollista viidettä sijoitusasuntoa varten valmiiksi
  • Osakkeisiin ja rahastoihin sijoittaminen (harkinnassa, katsotaan miten kurssit kehittyy)
  • Käteisvarojen kasvattaminen, jos osakkeissa ei tapahdu romahdusta
  • Nettovarallisuuden kasvu vähintään 35 000 €
  • Tarkemman sijoitussuunnitelman laatiminen

Blogi

  • Kuukausikatsaus jokaisen kuukauden jälkeen
  • Kirjoittaa vähintään yksi postaus per kuukausi muista aiheista

Muuta

  • Liikunnan lisääminen
  • Muutaman kilon vähentäminen (78kg -> 74kg)
  • Ostan polkupyörän


Mielestäni tavoitteeni ovat hyvin realistiset ja uskon saavuttavani suurimman osan näistä. Oletko jo laatinut omat tavoitteesi vuodelle 2017? Vai juoksetko sumussa eteenpäin?

lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Nauttikaa näistä ruhtinaallisista pyhäpäivistä. Onnea possun lihottamiseen vuodelle 2017! Asettakaa hyvät tavoitteet ja saavuttakaa ne, näin aion itse tehdä ;)


perjantai 23. joulukuuta 2016

Asuntosijoitusten tilinpäätös 2016

Mitä asuntosijoituksista jäi käteen vuonna 2016?

Sijoitusasuntojen yleinen tilanne:

  • Sijoitusasunto #1, vuokralainen vaihtui joulukuun alussa, tehty pieniä korjauksia, tyhjiä kuukausia 0.
  • Sijoitusasunto #2, valmistui syyskuussa, vuokrattu, tyhjiä kuukausia 0.
  • Sijoitusasunto #3, ostettu elokuussa, vuokrattu, tyhjiä kuukausia 0.
  • Kaikki vuokralaiset ovat maksaneet vuokrat ajallaan ja ongelmia ei ole ollut.


Lukuja kehiin:

  • Vuokratulo: 14 906,20 €
  • Maksetut yhtiövastikkeet ja vesimaksut: 4 783,91 €
  • Muut vuokratuloon kohdistuvat kulut: 367,70 €
  • Korot: 564,61 €
  • Lainan lyhennykset: 892,78 €

  • Brutto kassavirta: 8 297,20 € (Vuokratulo - kulut - korot - lainan lyhennykset)
  • Netto kassavirta: 5 540,21 € ((Vuokratulo - kulut - korot) * 70%) - lainan lyhennykset)
  • Voitto: 6 432,99 € (Netto kassavirta + lainan lyhennykset)

Netto kassavirta ja voitto ei näytä ihan todellista tilannetta, osa veroista jää maksettavaksi vuoden 2017 puolelle.

Lainan lyhennykset tälle vuodella oli hyvin pienet, sijoitusasunto #1 laina on lähes maksettu ja maksuerä on pieni. Sijoitusasunnot #2 ja #3 oli lyhennysvapaalla, lyhennykset alkaa tammikuussa.

Mitä odotettavissa vuodelle 2017?

Luvut tulevat muuttumaan hyvin paljon, lainojen lyhennykset alkaa, 3 asuntoa vuokrattavissa koko vuoden (toivottavasti tyhjiä kuukausia ei tule), kulut myös toki menee koko vuodelta. Asunto #4 valmistuu kesäkuussa 2017. Odotettu vuokratulo noin 25 000 €.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Osta sinäkin hyvä mies heijastin

Olen parhaillaan työmatkalla ja olen kiinnittänyt huomiota eri alojen työntekijöihin ja siihen miten he palvelevat asiakkaitaan.

En normaalisti juurikaan käytä julkista liikennettä, mutta työreissulla tulee hotellin ja toimiston väliset matkat yleensä mentyä linja-autolla. Linja-autoon astuessani normaaliin tapaan tervehdin kuljettajaa saamatta mitään vastausta, maksoin matkan kolikoilla ja menin istumaan. Kuljettaja ei sanonut sanaakaan yhdellekään matkustajalle, kunnes linja-autoon nousi täysin mustiin vaatteisiin pukeutunut nuori mies ja kuski sanoi "Osta sinäkin hyvä mies heijastin". Tämä oli ainut asia mitä kuljettaja sanoi matkustajille. Uskon hänen sanoneen tämän vain siksi, että häntä oli vaikea huomata bussipysäkillä ja kuljettaja joutui yllättäin jarruttamaan, ei sen takia, että heijastin voisi pelastaa tämän miehen hengen. Sama on nyt jatkunut pari päivää, bussikuskit täällä etelässä eivät viitsi edes tervehtiä matkustajaa.


Kaupassa on perushommaa, hei ja kiitos. Tämä riittää minulle varsin hyvin. Satuin tänään tarvitsemaan pahvilaatikkoa, kysyin henkilökunnalta mahtaisiko sellaista löytyä, mutta kaikki oli mennyt, olisin saanut, jos heillä olisi ollut tyhjiä, kiitos kuitenkin heille.

Hotellissa jossa yövyn on mielestäni todella hyvä asiakaspalvelu sekä respassa, että ravintolassa. Respan henkilökunta hoitaa asiansa iloisesti ja asiantuntevasti, heidän kanssa voi jopa luontevasti heittää muutaman sanan jostakin ihan muusta samalla kun maksuja ym. hoidetaan. Matkan aikana on kertynyt muutama viinipullo joululahjaksi ja nämä pitää saada siirtymään mukana pohjoiseen, joten tarvitsin pahvilaatikkoa, kaupasta en saanut, joten päätin kysyä respasta. Hotellin respan nainen oli hyvin avualias ja meni viereisestä varastosta katsomaan ja tyhjensi sieltä lähes täyden pahvilaatikon minua varten. En odottanut hänen ottavan täyttä laatikkoa minulle, vain jos heillä olisi ollut joku ylimääräinen, suuret kiitokset!


Hotellin ravintolassa henkilökunta tuli heti ohjaamaan pöytään ja kysyi mitä juotavaa haluan. Ruoan saatuani tarjoilija kävi muutaman kerran tarkistamassa, että maistuuko ruoka ja onko kaikki hyvin, tarvitsenko lisää juotavaa ym., asiakas huomioitiin hyvin. Kiitos jälleen kerran hyvästä palvelusta. Tarjoilija oli hyvin iloinen ja palvelualtis.

Kaikki edellä mainitut ammatit kuuluvat mielestäni palveluammatteihin, miksi tämä ensimmäinen ryhmä ei edes viitsi sanoa "hei"? Vai olenko vain sattunut astumaan väärään bussiin? En odota mielestäni liikoja.

Nyt nukkumaan, aamulla saan taatusti hyvää palvelua aamupalalle mennessäni ja hotellista uloskirjautuessa, sitten astun bussiin ja saan kylmää kyytiä. Hyvää yötä!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Ansiotuloverotus 2017

Mitä muutoksia oikeastaan tulee vuodelle 2017? Paljon näistä on varmasti ollut puhetta pitkin vuotta, mutta itse olen seurannut aihetta hyvin vähän. Nyt aloin katsomaan millaista veroprosenttia on tiedossa ja vaikuttaako mitenkään käteen jäävään rahan määrään.


Ensimmäisenä laitoin tulot veroprosenttilaskureihin 2016 ja 2017 vuosille. Tulos näytti hyvältä, vuodella 2017 veroja pitäisi maksaa noin 1 000 € vähemmän, joka olisi ollut noin 80 € / kuukausi lisää rahaa sijoituksiin. Vaan eihän se tietenkään ole näin yksinkertaista, veroprosenttini kyllä pienenee 1%, mutta samalla eläkevakuutusmaksu ja työttömyysvakuutusmaksu nousee 0,9%. Joten lopulta minulle jää noin 65 € enemmän rahaa vuodessa ja 5,5 € / kuukaudessa! Minnehän kaiken tuon rahan sijoittaisi?

Ai niin, lisäksi pitää työskennellä 24 tuntia enemmän vuodella 2017. Nettotuntipalkka noille ylimääräisille tunneille on noin 2,70 € / tunti. Kiitos kilpailukyky ja verotuksen alentaminen.

torstai 15. joulukuuta 2016

Loppuvuoden kiireet

Tänään oli ohjelmassa:
  • Lapsen päiväkodin joulujuhla
  • Puhelu pankkiin ja lainan nosto ja samantien lähti sijoitusasunnon toinen maksuerä
  • Taloyhtiön kokous
  • Päivitystä asuntojen verotusta varten, ensi vuoden puolella veroilmoitus hoituu näppärästi
  • Kuitit sähköiseen muotoon ym.
  • Joululahjojen ostamista

Mitähän vielä unohdin listalta, tuntuu ettei tekeminen todellakaan lopu tekemällä. Eilen sain myytyä perheen kakkosauton, nyt ei tarvitse siitä enää huolehtia.


Loppuvuoden ohjelmassa ainakin vielä parin päivän työreissu, toinen taloyhtiön kokous, vierailu S-Pankkiin "ostoksille", jouluruokien ostaminen... Onneksi sentään kohta on ruhtinaallinen kolmen päivän Joulu ja välipäivät taas töitä.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kotitalouksien varallisuus 2013

Vertasin oman talouden vuoden 2013 tilannetta Tilastokeskuksen tekemään kotitalouksien varallisuustutkimukseen.

Keskimääräinen varallisuus kotitalouden viitehenkilön iän mukaan 2013 (mediaani)

Vuonna 2013 kotitaloutemme kuului ikäryhmään 25-34 v, jossa mediaani nettovarallisuus oli noin 20 000 €. Kaikkien kotitalouksien mediaani oli 110 000 €.

Vuonna 2013 oma nettovarallisuutemme oli 111 068 €, joka ylittää selvästi oman ikäryhmän, mutta vain täpärästi kaikkien kotitalouksien mediaanin.

Nettovarallisuuden mediaani ja keskiarvo nettovarallisuuskymmenyksittäin vuonna 2013

Reilulla 111 000 € kotitaloutemme päätyi nettovarallisuuskymmenyksittäin keskikastiin eli 5. ja 6. ryhmän väliin.

Tavoittelemani yhden miljoonan nettovarallisuus olisi vuonna 2013 ollut jo yli varakkaimman kymmenyksen keskiarvon. Huomattavaa on, että varakkaimpaan kahteen kymmenykseen pääsee melko helposti.

Keskimääräinen varallisuus (mediaani) kotitaloustyypin mukaan vuonna 2013, nettovarallisuus (varat-velat) ja varat yhteensä

Vuonna 2013 kotitaloutemme kuului tyyppiin 'Parit, joilla lapsia, kaikki alle 7 v'. Vertailuryhmän nettovarallisuus on noin 75 000 €, jonka ylitimme reilulla 36 000 €:lla.

Kotitaloutemme näyttää siis pärjäävän omissa vertailyryhmissään hyvin.

Valitettavasti Tilastokeskuksella ei ole vielä uudempaa tilastojulkistusta saatavilla. Aion kuitenkin tehdä vuoden vaihteen jälkeen vertailun käyttämällä kotitaloutemme vuoden 2016 varallisuutta ja vertailuryhmäksi otan 35-44 vuotiaat, vaikka en vielä siihen ryhmään kuulu. Kotitaloustyyppinä käytetään ryhmää 'Parit, joilla lapsia, nuorin alle 7 v'. Katsotaan miten silloin käy.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Asunnon vuokraaminen loppuvuodesta

Lokakuun alkupuolella vuokralainen ilmoitti irtisanovansa vuokrasopimuksen marraskuun loppuun mennessä, minun onneksi he tekivät irtisanomisilmoituksen hyvissä ajoin, joten jäi reilusti aikaa etsiä uusi vuokralainen. Loppuvuosi ei tunnetusti ole parasta aikaa asuntojen vuokraamiselle, mutta kyseessä ei ole myöskään perus vuokrayksiö, vaan kyseessä oli perheasunto.

Irtisanomisilmoituksen saatuani harkitsin muutaman päivän ajan laitanko asunnon myyntiin vai uudelleen vuokrattavaksi, viikonlopun yli mietittyäni päätin vuokrata asunnon edelleen, koska rivitalokauppa on tällä hetkellä hyvin vähäistä.


Laitoin vuokrailmoituksen nettiin ja pian tuli jo muutama kysely ja järjestin kaksi yksityisnäyttöä, molemmat "esittivät" kiinnostunutta, mutta eivät oikeasti halunneetkaan vuokrata asuntoa tuntemattomasta syystä. Seuraavalla viikolla tuli kaksi kyselyä lisää ja sovin näytön molempien kanssa samalle päivälle, tällä kertaa molemmat perheet olivat kiinnostuneet ja halusivat vuokrata asunnon, tietenkin piti valita näistä toinen. Uusi vuokrasopimus kirjoitettiin vielä lokakuun puolella.

Yllätyin kuinka helposti sain ison perheasunnon vuokrattua. Aina ei siis tarvitse sijoittaa pieniin yksiöihin. Entiseen vuokraan verrattuna tein hyvin maltillisen korotuksen, olisin varmaan voinut pyytää muutaman kympin enemmänkin, toisaalta uskon saaneeni hyvät ja pitkäaikaiset vuokralaiset joka on myös arvokas asia.

Tein asuntoon pieniä kosmeettisia korjauksia, joihin meni kokonaisuudessaan alle 200€, edellinen vuokralainen asui asunnossa lähes kaksi vuotta. Tätä kirjoittaessa uudet vuokralaiset ovat jo muuttaneet asuntoon ja ovat olleet tyytyväisiä.

Vuokratuotto on nyt 6.84%. Taloyhtiöön ei ole tulossa mitään suurempia korjauksia, joten pääsen nauttimaan tasaisesta kassavirrasta ainakin jonkin aikaa.

Tieni miljonääriksi

Olen jo pidempään suunnitellut aloittavani oman blogin, päätavoitteeni on saada selkeytettyä omia tavoitteita ja tämän hetkistä tilannetta, jonka uskon onnistuvan hyvin kirjoittamalla. Tämän lisäksi toivon tietenkin kommentteja muilta bloggaajilta ja mahdollisilta lukijoilta.

Olen seurannut useaa sijoitus / vaurauden tavoittelu blogia jo pidemmän aikaa ja teidän innoittamana aloitin nyt omani. Tällä hetkellä mielessä pyörii, että tulen kirjoittamaan ainakin asuntosijoittamisesta, arkielämän kuluista, säästämisestä, sekä tavoitteena on julkaista kuukausikatsaukset ja vuoden vaihteen jälkeen menneen vuoden laskelma.

Blogin nimi kuvastaa pitkän aikavälin tavoitetta ja uskon tämän olevan saavutettavissa, jopa kohtuullisen järkevällä aikataululla. Eilen en saanut unta ja tein yön pimeinä tunteina laskelmia, mutta teen tästä erillisen kirjoituksen ja avaan suunnitelmaani tarkemmin.

Missä mennään nyt?

En ole oikeastaan koskaan aiemmin tarkastellut nettovarallisuuttani tarkemmin. Eräänä päivänä aloin tutkimaan miten varallisuus on kertynyt, nettipankin verkkotiliotteita ja aiempien vuosien veropäätöksiä tutkimalla sain koostettua kohtuu tarkan kuvan vuodesta 2009 lähtien. Käytännössä 2009 on ensimmäinen vuosi kun varallisuutta on alkanut minulle kertymään.


Vuoden 2015 lopussa nettovarallisuus oli noin 130 000 €, eli päätavoitteesta kasassa 13 %. Kuvasta huomaa helposti, ettei pari viimeistä vuotta ole olleet kovinkaan suotuisia.


Tässä vielä toinen graafi, josta vuosittaisen kehityksen näkee vielä selkeämmin. 2014 ja 2015 olivat todella huonoja, en ole vielä tarkemmin tutkinut miksi näin, varmasti osan selittää vuonna 2014 ostettu omakotitalo. Jos aikaa löytyy niin teen tarkemman tutkimuksen näihin kahteen vuoteen.Vuosi 2016 näyttää tällä hetkellä hyvältä, mutta tähän palataan vasta ensi vuoden alussa, ei saa hätäillä, vielä on vuotta jäljellä ja ehtii tapahtua monenlaista.

Mistä nettovarallisuus koostuu?

Tällä hetkellä omissa laskelmissani on huomioitu seuraavat:
  • Tilillä olevat varat
  • Oman asunnon arvo
  • Sijoitusasuntojen arvo
  • Asunto- ja sijoituslainat

Olen tänä vuonna ottanut autolainaa, pitää miettiä miten autolainan laskee nettovarallisuuteen mukaan vai laskeeko ollenkaan. Käytännössä auton arvon pitäisi aina kattaa vähintään jäljellä oleva laina, pitäisikö toisaalta sitten auto myös laskea varallisuudeksi...